Mietintöjä

Kannattaisiko sittenkin hankkia monirotuinen jos saisi vaikka terveemmän?

Lueskelin taannoin yhtä keskustelua jossa aloittaja pohti, että hän haluaisi leonberginkoiran, mutta ei oikein tiedä mitä iso koira tarvitsee eikä tiedä kuinka paljon rahaa pitäisi olla ison koiran pitämiseen. Lisäksi aloittaja piti leonberginkoiranpentuja myös kohtuuttoman kalliin hintaisina. Vastaajat laittoivat kuvia omista koiristaan ja kertoivat, että monirotuiset ovat ihan yhtä hyviä koiria kuin rotukoiratkin eli jos rahat on tiukoilla niin kannattaa ottaa koira jossa on vaikka puolet leonberginkoiraa. Ne ovat hinnaltaan vain osan oikean leonbergin hinnasta. Niitäkin löytyy ihan samoin kuin muitakin yhdistelmiä, osa saattaa olla vahinkoja ja vanhemmilla on terveystulokset molemmilla ja osalla ei mitään.

Monesti kuulee sanottavan, että monirotuiset on terveempiä ja jossain määrin allekirjoitan tämän lausahduksen. Tämä pätee silloin, jos roduissa on sairauksia, jotka ilmetäkseen pennussa vaatii saman virhegeenin molemmilta vanhemmilta - jos toinen osapuoli on joku muu kuin leonberginkoira, ei tätä sairautta todennäköisesti pennulle tule jos toisella osapuolella (toisella rodulla) ei sitä ole. Muutoinhan eri rotujen risteytyspennut ovat sitten melkoista arpapeliä, toiset saavat hyvät kortit ja toiset ei. Huonojen korttien mahdollisuus moninkertaistuu silloin kun pentujen vanhemmilla kummallakaan tai edes toisella ei ole mitään terveystuloksia tai isovanhemmista ei ole mitään tietoa. Jos erirotuisen uroksen ja nartun yhdistää, joilla molemmilla taipuvaisuutta allergiaan tai surkeat lonkat tai kyynärät tai muutoksia selässä on hyvin epätodennäköistä, että pentu ei näitä ominaisuuksia saisi.

Toki rodussamme on paljon sairauksia ja ominaisuuksia joita pitää ottaa huomioon ja väitän ettei täysin tervettä tai riskivapaata yksilöä ole olemassakaan. Maassamme (ja monessa muussakin maassa) on pienen populaation sekä osittain tyhmyydenkin takia käytetty vuosien saatossa paljon samoja koiria jalostukseen. Syynä on ollut mielestäni se, että on arvostettu liikaa niitä koiria, joilla on hyviä näyttelytuloksia - ne ovat niin kauniita. Korjaamme nyt sitä satoa. Onneksi tilanne on selvästi parantumassa ja uutta verta tuodaan mm. ulkomailta. Jalostukseen käytetään myös koiria, joilla ei ole muotovalio-titteliä, eivät maailman kauneimpia, mutta niillä on jotain tärkeämpää annettavaa kuten terve suku ja mahtava luonne.

Jo edesmennen narttuni pentueesta kaksi urosta kuoli yllättäin muutaman vuoden ikäisenä mahalaukun kiertymään. Kumpikaan ei ollut syönyt ja sitten reuhkannut eli ns. ulkoisilla tekijöillä ei ollut mitään tekemistä kuolemien kanssa. Kumpikin oli elänyt ihanaa ja stressitöntä perhe-elämää omissa perheissään eikä aiemmin ollut koskaan mitään ollut. Urokset kuolivat muutaman päivän välein, joka sekin minusta oli kummallista. Oma urokseni taas karkasi monesti suoraan ruokakupilta metsään jonkin eläimen perään ja saattoi juosta kymmenenkin kilometrin lenkin heti ruokailun perään, eikä sillä koskaan tullut mahalaukunkiertymää. Uskon vakaasti, että mahalaukunkiertymä, siinä kuin monet muutkin kuolemaan johtavat ongelmat, ovat jossain geenissä määrätty. Se miten tämä periytyy tai mikä geeni on kyseessä ei kukaan tiedä eikä tule tietämään vielä vuosikymmeniin.

Yksi nartuistani kuoli 11kk iässä äkilliseen rytmihäiriöön. Hyppäsi ilmaan, huusi ja lyyhistyi. Paikalla oli muista syistä sattumalta myös eläinlääkäri, joka yritti elvyttää narttupentua tuloksetta. Ruumiinavauksessa kävi ilmi, että tuona lyhyenä aikana, jota rytmihäiriö kesti, oli se ollut niin raju, että koiran kaikki sisäelimet keuhkoja myöten olivat täyttyneet äärimmilleen verellä. Jos pentu olisi siis saatu elvytettyä, niin se ei olisi enää ollut elinkelpoinen. Äkillisestä rytmihäiriöstä on menossa tutkimus rodussamme ja toivottavasti joskus saamme tuloksia, varsinkin siitä, miten periytyy ja onko löydettävissä jokin geeni joka tätä aiheuttaa. Omien tietojeni mukaan tällä hetkellä näyttää valitettavasti siltä, että geeni on ja se voi kulkea suvussa useankin sukupolven yli ja sitten kun syntyy pentue, joka saa saman geenin molempien vanhempien kautta niin se aktivoituu. Surullista näissä sydänasioissa on se, että usein varsinkin ensimmäistä leonberginkoiraa ottavat eivät tiedä tästä ongelmasta mitään. Jos kasvattajan ilmoituksessa lukee, että molemmille vanhemmille on suoritettu sydämen kuuntelu, niin pennunostaja kuvittelee, että mitään riskiä ei sydämen suhteen ole. Äkillistä rytmihäiriötä ei juuri koskaan saa kiinni kuuntelussa - jos saa niin yhtä suuri todennäköisyys on voittaa lotossa. Äkillinen rytmihäiriö ei yleensä koskaan näy edes sydämen ultraäänitutkimuksessa. Ainoa keino, millä sen voi koirasta löytää on 24 tunnin holter tutkimus. Tosin tässäkin on tapauksia, että ko. tutkimuksessa on näkynyt lyhyt rytmihäiriösarja ja uusintatutkimuksessa ei. Ja silloin koira on periaatteessa terve ja sitä voi taas käyttää jalostukseen (jos kasvattajan omatunto sallii sen). Koira jolla on äkillisiä rytmihäiriösarjoja ei voi parantua siitä, voi olla kausia, jolloin niitä ei ole niin paljon, mutta parantua siitä ei voi. Ja voin kokemuksesta kertoa, että ei ole mitään kamalampaa tunnetta kuin se, että sinulla on ihana pentu jolla on elämä vasta edessä ja siinä ei näy mitään sairauden merkkejä - yhtäkkiä se vain lyyhistyy maahan ja on poissa.

Hieman eksyttiin aiheesta, mutta siis pointtina on, että hankitpa sitten ison monirotuisen tai rotukoiran, varaudu siihen, että rahaa menee ruoan ja tarvikkeiden lisäksi myös lääkärikuluihin huomattavasti enemmän kuin pieneen koiraan. Hyvä vakuutus on hyvä olla, mikäli oma kuukausibudjetti ei kestä esimerkiksi 1000e venymistä jossain kuukaudessa. Koirien tutkimukset sen sairastuessa, maksavat melko suoranaisesti painon mukaisen hinnan. Lääkkeitä ja nukutusaineita menee enemmän jne. Ja se ikävin asia, ison koiran tuhkauskin maksaa hirmuisesti enemmän kuin pienen.

Rotukoirien kohdalla olen aina ollut sitä mieltä, että pentujen hinta pitäisi olla suoraan kilohinta. Leonberginkoiran pentu syö ensimäisen 8 viikon aikana moninkertaisesti sen summan, mitä pienikokoisen rodun pentu. Matolääkkeet maksavat monta kertaa enemmän sillä nekin menee painon mukaan.

Sitten kun mietitte sitä, mistä se pennun hinta leonberginkoirissa (tai muissa rotukoirissa määräytyy) - miten ihmeessä ne voivat maksaa vaikka kymmenen kertaa enemmän kuin se monirotuinen, kannattaa miettiä mitä kaikkea kasvattaja on tehnyt ennen kuin pennut ovat luovutusikäisiä. Koiran hankinta, kenties haettu ulkomailta, matkat, passit, koiran kasvattaminen aikuiseksi, lonkka- ja kyynärkuvaukset, silmätarkastukset, geenitestit, proge-testit, astutuskulut (uros kenties ulkomailla, matkat tai keinosiemennys) ja tähän sitten päälle kaikki ne kulut ja aika ja selvitystyö mitä menee ennen kuin pentu on valmis muuttamaan omaan kotiin. Niin - olisihan se helpompaa ja kymmenen kertaa halvempaa jos se naapurin uros vain kävisi kylässä - rodusta riippumatta.